JAMESTOWN



Etusivu
Info

Tallin hevoset
Hevoskasvatus
Tapahtumat

Jamestown on syksyllä 2009 perustettu, Suomessa sijaitseva puoliverisiittola, jonka toiminta keskittyy lähinnä hevoskasvatuksen puolelle. Tavoitteenamme on kasvattaa laadukkaita, suorituskykyisiä ja terveitä hevosia kilpakentille. Huomaathan, että Jamestown on virtuaalitalli ja kaikki sivuilla esiintyvä materiaali on täysin tallin omistajan vilkkaan mielikuvituksen tuotetta.

Alunperin Jamestown painottui lähinnä koulupainotteisten trakehner-hevosten kasvattamiseen, mutta myöhemmin kasvatusrotuihin otettiin myös muita puoliverirotuja. Ensijaiset kasvatusrotumme ovatkin tätä nykyä hannover, holstein sekä trakehner. Käytössämme on kasvattajanimi v. Shock, joka liitetään jokaisen tilalla syntyvän varsan nimen perään, lukuunottamatta mahdollisia FWB-kasvatteja, joiden nimeen liitetään kasvattajanimi Joy.

Suuri, noin 80 hehtaarin laajuinen tilamme Etelä-Suomessa, hyvien kulkuyhteyksien päässä pääkaupunkiseudusta lentokenttineen ja satamineen, joka mahdollistaa toisinaan hyvin pitkätkin matkat kilpailupaikoille. Jamestown on perustettu vanhan, sodassa tuhoutuneen kartanon maille ja alkuperäisestä maisemasta on vielä tallella muutamia käytöstä poistuneita rakennuksia sekä päätallimme, joka toimi kartanon kukoistuksen aikana navettana.

Tallipiha on siisti ja hyvin hoidettu. Päätieltä pihaan johtaa noin kahden kilometrin mittainen, hyväkuntoinen hiekkatie, jota reunustaa vanhat koivut. Päätalli on 1900-luvun alkupuoliskolla rakennettu vanha kivinavetta, josta kunnostettiin talli vuonna 1990. Kesällä 2009 talli remontoitiin ennen toimintamme alkamista. Karsinapaikkoja päätallista löytyy 30 hevoselle. Vuonna 1998 pienen matkan päähän päätallista rakennettiin toinen tallirakennus, nykyinen oriasemamme. Oriasemalta löytyy karsinapaikkoja jalostusoreille sekä astutettaville tammoille varsoineen yhteensä 25 kappaletta.

Jamestownissa on lukuisia asiantuntevia, luotettavia työntekijöitä, jotka vastaavat päivittäin hevosten yleisestä hoidosta ja hyvinvoinnista, kuten ruokinnasta, tarhauksesta, terveydentilan tarkistuksista ja liikuttamisesta sekä tallin ja tallialueen siisteydestä.




Yhteystiedot
Onko sinulla kysymyksiä tai muuta mahdollsista sanottavaa? Parhaiten yhteyttä meihin saat lähettämällä sähköpostia osoitteeseen webmaster@apuohja.net.

Tekijänoikeudet
Kaikki sivuilla esiintyvä materiaali kuvia lukuunottamatta on lähespoikkeuksetta tallin omistajan tuottamaa. Poikkeuksista mainitaan erikseen!

Sivuilla esiintyviin kuviin olemme saaneet luvat seuraavilta talleilta ja henkilöiltä: Beate Langels, Jacques Toffi, Katrinelund, Klosterhof Medingen, Stal Roelofs, Tomasz Siergiej.